tiistai 4. kesäkuuta 2013

Uutta kivaa kesään

tunnetila: ilo

 photo magnum_zpsd25d58bf.jpg

 photo samujikiseleff_zps91015686.jpg

Viime päivät ovat sisältäneet hellettä, yllin kyllin herkuttelua ja kauniita vaatteita. Voisiko tyttö enempää ihanuutta kerralla toivoa?

Juhlin eilen Magnum Pleasure Storen avajaisissa Vanhalla Ylioppilastalolla ja herkuttelin sydämeni kyllyydestä. Magnum Pleasure Store on uusi hauska konsepti jossa tuodaan Magnumin pop-up -jätskibaari kaiken kansan keskuuteen ja annetaan asiakkaille mahdollisuus koota unelmiensa Magnum jäätelö. Itse tuunatulla Magnumilla on tähän mennessä voinut herkutella Lontoossa, Pariisissa, Istanbulissa ja Mexico Cityssä, ja tänään avattiin Magnum pop-up -store myös Suomeen, ensimmäisenä Pohjoismaissa.

Magnum Pleasure Storessa asiakas valitsee haluaako vaniljajäätelönsä kuorrutettuna valkosuklaalla vai maitosuklaalla. Sen jälkeen asiakas saa valita kolme erilaista makua jäätelönsä koristeeksi. Testasin itse Magnumia maitosuklaakuorrutuksella ja kolme valitsemaani lisuketta olivat rouhittu macadamia pähkinä, Himalajan merisuola ja pienet vaahtokarkit. Yhdistelmä oli ihana sekoitus suolaista ja makeaa. Nam! Tarjolla oli myös chiliä, ruusun terälehtiä, kuivattuja mansikoita, rouhittua pistaasia jne. Lista oli pitkä ja harmitti kun en jaksanut syödä kuin yhden Magnumin. 

Mangum Pleasure Store on Vanhalla Ylioppilastalolla kesäkuun ajan, 29.6. asti, joten ehdin onneksi piipahtaa siellä vielä useamman kerran maistelemassa erilaisia makuyhdistelmiä. 

Avajaisjuhlinta sen kun jatkuu ja tänään juhlittiin Samujin toisen liikkeen aukeamista Kiseleffin taloon. Muistatte varmaan että Samujin ensimmäinen liike sijaitsi idyllisessä Kiseleffin talossa pari vuotta sitten, mutta sen jälkeen liike siirtyi Pohjoisesplanadille. Nyt Samuji palaa toisen liikkeen muodossa Kiseleffin taloon ja mihin paikkaan siellä! Ihanan moderni, kaunis ja avara kaksikerroksinen liike sijaitsee paraatipaikalla katutasossa ja on helposti löydettävissä Unioninkadun puoleiselta sisäänkäynniltä. 

Pidin uudesta tilavasta (ja näillä säillä ihanan viileästä) yksinkertaisesta tilasta ja toivon kovasti että ihmiset löytäisivät uuden liikkeen nopeasti. Avajaisissa oli esillä kesän 2013 mallisto 'Changing Patterns' joka tulee verkkokauppaan myyntiin huomenna keskiviikkona. 

Viime viikkojen lämpimillä säillä olen havahtunut siihen tosiasiaan, ettei minulla ole Marni at H&M silkkipöksyjen lisäksi yksiäkään kesähousuja. Silkkipöksyt on vähän liian yökkärimäiset töihin, joten olen kaikki nämä lämpimät päivät hikoillut töissä mustissa farkuissa. Samujin kesämallistosta löytyi kivat housut joita täytynee käydä sovittamassa mahdollisimman pian. Rakastan näitä lämpimiä säitä enkä soisi niiden loppuvan tänä kesänä lainkaan, mutta jos lämmin sää jatkuu minun on pakko löytää itselleni uudet housut ja pian!     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti