tiistai 1. tammikuuta 2013

Asuvuoden lempparit

tunnetila: ilo

Image and video hosting by TinyPic

Kiitos kaikille mielipiteensä vuoden 2012 asukyselyyn jättäneille! Mielipiteensä voi postaukseen toki jättää edelleen, mutta kyselyyn liittynyt Clean -tuoksun arvonta päättyi hetki sitten. 

Kuvassa yllä näette lukijoilta eniten ääniä saaneet asut viime vuodelta. Hassut kirjavat housut, musta läpikuultava neule ja omalta mukavuusalueelta poistuminen lököfarkkujen muodossa miellyttivät Teidän silmäänne eniten. Tykkään kyllä itsekin kaikista top 3:n asuista ja itse asiassa juhlin juuri eilen uutta vuotta tuossa samaisessa Samujin neuleessa. Kenkinä eilisessä juhla-asussa toimivat tosin korkkareiden sijaan kumpparit. Onneksi mustat Hunterit on kumppareiksi kohtalaisen tyylikkäät.

Vastausten yhteydessä minulta kysyttiin myös omista asusuosikeistani ja valitsin joukosta oman top 3 -listani. Kolmen suosikkiasun valinta oli ihan hirvittävän vaikeaa. Ensin teki mieli valita kolme kokeilua jotka ovat tuoneet uusia tuulia pukeutumiseen, sitten ajattelin valita ne kolme asua joita käytin viime vuonna eniten. Lopulta päädyin valitsemaan seuraavat kolme asua.

Image and video hosting by TinyPic

Asu numero 3 sisältää viime vuoden ehkä parhaan hankinnan, mustan jakun, sekä Samujin pitkähihaisen neulostunikan muutaman vuoden takaa. Ohut neule tarttuu joka paikkaan kiinni ja se onkin jo niin täynnä reikiä ettei sitä oikein kehtaa käyttää ihmisten ilmoilla. Harmittaa tosi paljon kun lempivaatteet kuluvat käyttökelvottomiksi liian nopeasti. 

Asu numero 5 on rentoudessaan ja klassisuudessaan niin minua että se oli pakko laittaa listalle. Mustaa, valkoista, muhkea huivi ja matalat rennot tossut, siinä taitaa olla pukeutumiseni pähkinän kuoressa. Tässä asussa näkyvät espadrillokset kastuivat syksyllä sadekuuron yllättäessä läpikotaisin ja ne päätyivät roskikseen New Yorkissa. Äää, edessä on uusien lempitossujen metsästys.

Asu numero 22 pääsee listalle koska se henkii täydellisesti pukeutumistani New Yorkissa. Kaunis Katri Niskasen takki, balleriinat paljaassa jalassa, yksi Samujin lempineuleista ja nahkahousut arjessa. Niistä oli syksyni tehty. Aiemmin olen jostain syystä yhdistänyt nahkahousut korkoihin ja juhlapukeutumiseen. Syksyllä rohkaistuin ja toin nahkahousut arkeen. Tuo piristi pukeutumistani aika paljon.  

Kiitos jokaiselle äänensä antaneelle! Oli tosi kiva kuulla että omat, ihan tavalliset asut miellyttävät silmäänne. Vaikka joskus tuntuu hassulta postailla arkisia asuja niin on mahtava kuulla että niistä voi myös inspiroitua. Mies toimi tällä kertaa onnettarena ja Clean -tuoksu lähtee toisena kommentoineelle Sinille. Onnea Sini! 

2 kommenttia:

  1. Tosi ihana, että kerroit myös omasta mielestäsi parhaimmat asut. :) Todella mielenkiintoista luettavaa. Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuuluu sinulle Vivi. Kiva että kysyit myös omaa mielipidettäni. :)

      Poista