keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Sievä vai supermummo?

tunnetila: päättämättömyys

Image and video hosting by TinyPic

kengät Caprice

Tein tänään pitkästä aikaa heräteostoksen. Ostin kesäksi balleriinat. Bongasin tavaratalon kenkäosastolla jo kaukaa hauskannäköiset kesäkengät ja tarkempi tutkiskelu kertoi niiden olevan ainokaiset mallikappaleet ja lähes naurettavan hintaiset laadukkaiksi nahkakengiksi. Kun kengät olivat vielä omaa kokoani niin sovittelin niitä innoissani. Innostus kuitenkin vähän laantui kun mietin balleriinojen yhdistämistä kesäkassiini ja tajusin näyttäväni tuossa yhdistelmässä mummolta.

Kenkien mummomaisuus lisääntyi entisestään kun huomasin että kengissä on tekninen erikoispohjallinen jonka ominaisuuksista sanotaan seuraavaa:

Walking On Air: Erikoispohjallinen jonka yli 300 puolipallonmuotoista joustokanavaa takaavat erinomaisen mukavuuden. Pohjallinen kuivuu nopeasti käytön jälkeen ja vähentää 60 % jalkojen painetta kävellessä. Pohjallinen eristää tehokkaasti myös kylmää ja on ilmava ja raikas kesällä. Lähde Shoemaker Superstore

Pitkän pohdinnan jälkeen ostin kengät ja nyt olen koko illan sovitellut niitä erilaisten kesävaatteiden kaveriksi. Joka toisen asun kanssa tykkään kengistä, joka toisen kanssa taas tunnen mummoutuvani. Kengissä on mummomaisuuden vastapainoksi paljon hyvää, esim. paljaan jalan hikoilu balleriinoissa on inhottavaa, näistä kengistä voisi löytyä ratkaisu siihen harmiin.

Mitäs sanotte kengistä, sievät balleriinat vai mummomaiset terveyskengät? Pidän vai palautan?

Image and video hosting by TinyPic

19 kommenttia:

  1. Mummot eivät käytä balleriinoja :) Sitäpaitsi granny-look on ainakin Hel Looksin perusteella tosi khyyl!

    VastaaPoista
  2. Jotenkin tuo kärki on aavistuksen mummomainen. Pitäisi nähdä ehkä asujen kanssa niin olisi helpompi tuomita:D
    Minun mielestä nuo ovat kyllä sievät!

    VastaaPoista
  3. Eivät ole mielestäni yhtään mummomaiset.

    VastaaPoista
  4. Luulin olevani vasta täti-asteella, mutta lienenkin jo ihan mummo, kun ihastuin noihin kenkiin oitis ;-) Sievät ne ovat ja ei kyllä yhtään mummomaiset.

    VastaaPoista
  5. Musta noi on ihanat!:)

    VastaaPoista
  6. Ei nuo ole mummomaiset vaan tyttömäisen söpöt! Itselläkin on ballerinat hakusessa kesäksi, toivottavasti löytyy yhtä kivat :)

    VastaaPoista
  7. Hei tosi hyvä ominaisuudet kengissä, ottaisin ilman muuta! Käytät vaan niiden vaatteiden kanssa, jotka EI näytä mummomaisilta. Ja toisaalta, kun kenkien kantaja on hip, niin silloin on kengätkin, vaikka oiskin yksinään mummomaiset. Ja noi ei siis ees oo.

    VastaaPoista
  8. Pidä ihmeessä! :) Ja kiitos vaan kaikille arvon markkinaihmisille, vuoden kesätyyli on vintage pastillisävyissä. Eli sopii huonosti minun väritykseeni. Kateellinen niille jotka voivat ottaa tyylin omakseen.

    VastaaPoista
  9. Eiks ballerinat ole aika in tällä hetkellä. Mä kans ajattelin ehdottaa et käytät niitä niiden vaatteiden kanssa joissa et näytä mummolta:) Ja luultavasti kyl et näytä niissä toisissakaan vaatteissa, tunne on vaan pään sisällä ehkäpä. Toisaalta myös kenkien mukavuus ja hyödyt voi ajan kanssa saada sut rakastumaan noihin kenkiin:) Ne on kyllä kivan näköiset. Ei minusta mitään syytä palauttaa.


    T: Ellu

    VastaaPoista
  10. Söpöt kuin mitkä! Ei tosiaankaan yhtään mummomaiset. Käypäs katsomassa Pretty Ballerinas-sivustolla http://www.prettyballerinas.com/ Se on ballerinojen taivas. Mä haluaisin noista vaikka kaikki :)

    VastaaPoista
  11. Mulla on yhdet Capricen kengät ja silläkin riskillä, että mut katsotaan mummoksi niiden perusteella pidän niitä - ovat nimittäin toooosi hyvät jalassa - miksi jalassa hyvien kenkien pitäisi olla mummojen etuoikeus???

    Eikä noi mitkään mummokengät ole, ostaisin itse samanlaiset jos hyvällä hinnalla löytäisin.

    nina

    VastaaPoista
  12. Ballerinat ovat hyvän näköiset eivätkä yhtään mummot! Eikä se, että kengät ovat ergonomiset, ole mun mielestä mikään mummo-ominaisuus. Itse ainakin haluan, että kengät paitsi näyttävät hyvältä, ovat myös hyvät jalassa.

    Mullakin on yhdet Capricen ballerinat, peep toe -mallia, plus rusetti. Niissä on juuri samanlainen sisäpohja. Ne ovat superhyvät jalassa, eikä niissä tosiaankaan hikoile jalat. Minähän siis hikoilen jalkateristäni helposti, joten voin käyttää vain nahkavuorisia kenkiä.

    Eli pidä ballerinat, hyvä nainen!

    VastaaPoista
  13. Mummothan on ihania myös eikä balleriinoissakaan ole mitään vikaa. Kauniit kengät!

    VastaaPoista
  14. Ei hyvat, lesti on leveannakoinen, terveyskenkamainen.

    VastaaPoista
  15. Pidä vaan, nuo ovat ihanat! Jotenkin 20-lukulaiset?

    VastaaPoista
  16. Kiitos kaikille mielipiteistä! Jahkasin ja jahkasin kenkien kanssa. Aina töissä kun en nähnyt niitä päätin palauttaa ne. Kun tulin kotiin ja katsoin kenkiä peruin päätökseni. Eilen kuitenkin päädyin noudattamaan omaa ohjenuoraani "jos epäilyttää älä osta" ja palautin kengät. Tulin kotiin ja mieltä alkoi kalvaa epäilys. Onneksi viimeksi kommentoinut Inaria totesi napakasti "Mummo!" joten nyt olen tyytyväinen päätökseeni. Huh, ei IKINÄ pitäisi ostaa mitään mistä ei ole heti ihan varma!

    VastaaPoista
  17. Ai juu, kuten moni kommentoija sanoi, mummot on kyllä aika hurjan cool! :) (Silti noi kengät ei olleet mua varten.)

    VastaaPoista