maanantai 17. toukokuuta 2010

Tyvestä asiaa

tunnetila: hämmentynyt

Luottokampaajani Mikko on monen muunkin luottokampaaja ja siksi hänelle on aika hankala saada aikoja. Noin kuukausi sitten olin jälleen kerran kipeästi hiusten värin tasoittamisen tarpeessa ja sain Mikolle ajan liian monen viikon päähän. Samoihin aikoihin osallistuin Ihanien Tyttöjen järkkäämään suunnistukseen ja kuin onnen kantamoisena voitin kisasta upeita palkintoja, mm. kampaamolahjakortin. Innokkaana, mutta hieman epäileväisenä uuteen paikkaan menemisestä, varasin kuitenkin ajan hiusten värjäykseen ja sain ajan heti seuraavalle viikolle.

Varasin ajan pitkien hiusten leikkaukseen ja väriin ja kampaamotuolissa istuessani vielä varmistin että haluan tyvikasvun piiloon ja värjäyksen lopuksi vielä tasoittavaa väriä pituuksiin. En halunnut latvaan rankkaa kokovärjäystä ettei latva kulu turhasta värjäämisestä. Kun kampaajani oli valmis huomasin peilistä hiusten värin olevan hyvin epätasainen, mutta ajattelin värierojen johtuvan vain kampaamon raa'asta valaistuksesta. Kotona tutkailin hiuksia tarkemmin ja huomasin, että aivan hiusten tyvi, noin 2 cm oli värjätty tummaksi, loppu kasvaneesta tyvestä, myös noin 2 cm oli omaa väriäni (tyväri oli siis aika pitkä, noin 4 cm) ja loput hiuksesta oli taas tummaa.

Ajattelin että väri tasoittuu pesussa ja läksin Tukholman reissulle. Väri ei tasoittunut vaikka pesin hiuksia kuinka. Kiireistä johtuen en harmikseni ehtinyt kampaamoon näyttämään hiuksiani. Vähän yli viikko sitten Syossin hemmotteluhoidossa minulle kampauksen laittanut Henri hämmästeli hiusväriäni ja kehotti ehdottomasti käymään värin tehneessä kampaamossa näyttämässä epäonnistunutta värjäystäni. Siitäkin huolimatta että tapahtumasta oli aikaa 3 viikkoa.

Kävin lopulta värin tehneessä kampaamossa ja siellä sain kuulla seuraavaa. Olin kyllä varannut ajan pitkien hiusten värjäykseen, mutta kun olin sanonut että haluan tyven piiloon minulta värjättiin vain tyvi. Kysyin, eikö kampaajan kuuluisi peittää koko kasvanut tyvi eikä vain puolta siitä. Kuulema ei, sillä tyvivärjäys ei ole noin pitkä, eli ei neljä senttiä vaan kaksi. Kysyin miksei minua palvellut kampaaja sanonut, että pelkkä tyvivärjäys ei riitä vaan tähän tarvitaan enemmän. No siksi, että olin halunnut ainoastaan tyvivärin. Huomautin pyytäneeni väriä myös pituuksiin mutta sitä en saanut. Tähän huomautukseen kampaaja vain hymyili ja sanoi minun halunneen tyvivärin. Kysyin lopuksi onko tämä epämääräinen värjäystulos siis minun syytäni koska en pyytänyt kampaajaa värjäämään kaikkea tyvestä kasvanutta vaaleampaa hiusta vaan puhuin pelkästä tyvestä. Kyllä, näin on.

Minulle laitettiin siis tyviväri ja hiuksissani on nyt tumma tyvi (2 cm), vaaleampi päätä kiertävä raita joka ei ole ihan tyveä mutta ei myöskään pituuksia, sekä tummat pituudet. Hmm.. Aika erikoinen kokemus, sanoisinko! No, tiedänpähän ainakin että ensi kerralla odotan kiltisti pääsyä Mikon tuoliin. Siellä ei tarvitse pyytää että voisitko värjätä kokonaan tuon tyvikasvun. Mikko ymmärtää sen ihan itse!

21 kommenttia:

  1. ei helkkari, toiset on vaan näemmä syntyneet palveluammattiin XD

    VastaaPoista
  2. Oho o_O Ton takia mä en tykkää käydä oikein missään kampaajalla, ikinä ei tiedä, millaisella päällä sieltä kävelee ulos. :D

    VastaaPoista
  3. Mikä logiikka!:DD Tosin eipä ole ainoa, nimimerkillä kävin vähä ottaa raitoja viime vuonna. Pitäis kattoo, löydänkö arkistoistani kuvauksen ko. reissusta ja iskee linjoille sun inspiroimana.:)

    VastaaPoista
  4. Huhhuh!

    Kokemuksestasi muistuukin mieleen, kun eräs kampaaja värjäsi hiukseni kokonaan tummanruskeiksi, kun pyysin "vähän tummempaa sävyä" vaaleisiin hiuksiini. Ajattelin tietysti, että hän laittaisi vaikka vähän tummia raitoja sinnetänne. Ihmettelen, ettei kampaajalle tullut mieleen, etten ehkä halua mitään muodonmuutosta blondista gootiksi... Seuraavana päivänä oli pakko mennä toiseen paikkaan ottamaan vaaleita raitoja.

    Ps. Olen itsekin käynyt Mikolla ja ollut 100-prosenttisen tyytyväinen hänen työhönsä! :)

    Lila

    VastaaPoista
  5. Joo morjens!:S Ei voi olla totta, aivan naurettavaa... Hyvähän se on kettuilla maksavalle asiakkaalle. NOT!

    VastaaPoista
  6. tiiti: Juu, neito oli kyllä niin palvelualtis että! Ei kertaakaan harmitellut että oli käynyt näin, ei ollut lainkaan pahoillaan, syytti vain minua ja nauroi päin naamaa että "oliko sulla 4 cm tyvikasvu?! Huh huh!" No huh huh vaan itselle, eipä tartte toiste tuonne mennä!

    Sara: Juuri tuon takia mä olen käynyt Mikolla pitkään enkä ole aikeissa vaihtaa. Kun hyvän kampaajan/kosmetologin/hierojan/ompelijan löytää, ei kannata päästää irti IKINÄ!!!! :)

    AnneVee: Logiikka oli kyllä tuolla huipussaan. :) Toivottavasti löydät vanhan merkintäsi, olisi kiva nähdä bonuksena vielä oikein kuvia raidoistasi. :)

    Lila: No onhan tummanruskea "vähän tummempi" mitä vaalea. Voi itku, mistä näitä tunareita oikein löytyy? Ja jee, Mikko on huippu!!

    MouMou: Älä muuta sano! Huono tulos harmittaa vaikka minulla oli lahjakortti jolla maksoin lystistä puolet. Hitto jos olisin joutunut makasmaan satasen noin huonosta tuloksesta niin olisin tuplasti raivona!

    VastaaPoista
  7. Uskomaton meininki, ei voi muuta sanoa :O. Mikko on myös mun luottokampaaja ja mihinkään muualle en enää uskalla mennä, ettei käy jotain karmaisevaa. Tosin mun pelot ei liity väreihin vaan siihen, ettei kaikki kampaajat ymmärrä miten luonnonkihara hius käyttäytyy (ei todellakaan ole samanpituinen märkänä ja kuivana...).

    VastaaPoista
  8. Voi jestas! Ja voi sinua parkaa. Nyt kiinnostaisi oikeasti kuulla missä noin tökeröä palvelua on. Olen meinaan itse hieman tylsistynyt omaan kampaajaani ja miettinyt uuden kampaajan kokeilua. En millään haluaisi vahingossa joutua tuon paikan uhriksi!

    VastaaPoista
  9. Apua, ei näin :S Juuri tällaiset tapaukset saavat pitämään kiinni hyvästä kampaajasta, jos sellaisen on sattunut löytämään.

    Erään kerran halusin itsekin "jotakin uutta" ja astelin uuden kampaajan käsittelyyn. Lopputulos oli se, että hiukset jouduttiin värjäämään ensinnäkin kahteen kertaan (tyvi oli senkin jälkeen edelleen erivärinen kuin latvat, mutta luovutin). Kaiken huippu oli kuitenkin, että myös edellinen asiakas palasi leikkuuttamaan hiuksensa uudestaan, koska ei ollut tyytyväinen lopputulokseen. Silloin en oikein enää tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa.

    Kyseistä paikkaa oli paljon kehuttu, ja se oli syy miksi itsekin päätin kokeilla. Palasin sitten samantien vanhan kampaajan hoiviin ja olen ollut tyytyväinen =)

    VastaaPoista
  10. Voi hyvääpäivää! Kyseisen kampaajan olis syytä miettiä joko asennemuutosta tai ammatinvaihdosta!
    Mitä jos asiakas haluaa hiustenleikkuun eikä selitä tarkemmin? Leikkaako neiti a) hiukset kokonaan pois b) tasaisesti naps yhdestä kohtaa poikki vai c) vain osasta päätä, koska asiakas ei selittänyt, että haluaa hiustenleikkuun koko päähän?

    VastaaPoista
  11. Jipii, ihanaa suomalaista asiakaspalvelua!

    Nina, ihan mielettömän ihana asu edellispostauksessa! Näytät niin hyvältä! Miks nuo housut näyttää sulla paljon paremmilta ko mulla? (varmaa siks että sulla ne on suht. oikeaa kokoa, mulla liian isot..plaah)

    VastaaPoista
  12. no ohhoh, kuulostaa näin äkkiseltään melkoiselta "asiakaspalvelulta"...

    VastaaPoista
  13. Huhhuh tosiaan...Itse kiersin Helsingissä varmaankin kymmenen kampaajaa ennen kuin tutun suosituksesta päädyin juuri Dynastian Henkan tuoliin. Hän on ollut ehdottomasti paras kampaaja, joka on hiuksiani laittanut. Välillä olin myös muiden Dynastian kampaajien käsiteltävänä eikä ole kyllä heistäkään mitään pahaa sanottavaa. Nykyään hiustyylini on pitkä enkä värjäile usein, joten kampaajallakaan ei ole ollut tarvetta käydä aikoihin.

    Minuakin kiinnostaisi kovasti missä kampaamossa olit? Sattuuhan noita virheitä ja joskus on varmaan hankala saada selvää, mitä asiakas tarkoittaa, mutta tuo kuulostaa kyllä niin omituiselta! En usko, että se ihan kauhean yleistä on, että kampaajalle mennään jälkikäteen ilmoittamaan että ei olla tyytyväisiä, suomalaiset taitavat useimmiten vain niellä harminsa. Eli jos asiakas vielä tulee myöhemmin asiasta sanomaan niin se kyllä ehdottomasti tarkoittaa, että asialle pitäisi tehdä jotain!

    VastaaPoista
  14. Onpas outoa meininkiä :O Ihan kuin kampaaja olisi vittuillut siitä, että tyvikasvu on ns. normaalia pidempi, mua itseäni ärsyttää se asenne, jos katsotaan nenän vartta pitkin asiakkaan hiuksia, tyyliin " tonkin olisi pitänyt jo ajat sitten käydä leikkauttamassa ja värjäämässä hiuksiaan". Luulisi, että jokainen asiakas olisi liikkeen käyntikortti, mainos siitä että paikkaan kandee mennä, sun kokemuksen perusteella tuon liikkeen käyntikortit eivät ole painokelpoisia.

    VastaaPoista
  15. Siis mitä helvettiä????? Toihan on ihan järkyttävän huonoa palvelua, loppuu sanat kesken! Onneksi oma kampaamoni on perfect <3 siellä ei ikinä tehtäisi mitään noin typerää.

    VastaaPoista
  16. h_eidi: Voi miten hauska että sinäkin olet löytänyt Mikon! :) Itse tutustuin Mikkoon jo silloin kun hän vasta opiskeli parturi-kampaajaksi eli 12 vuotta sitten. Tosi hyvä tyyppi!

    ella: Hitsi kun musta tuntuu tylsältä sanoa paikan nimi... Tuossa kampaamossa voi olla töissä hyviäkin parturi-kampaajia ja heidänkin maineensa menee paljastuksen myötä. Toisaalta taas, Forumissa on useita kampaamoja joten kaikkien maine on nyt puntarin alla kun ei tiedä mitä firmaa siellä epäillä.. Okei, Hairlekiini.

    Jo: No huh huh! Kaksi valitusta saman päivän aikana meiltä suomalaisilta jotka usein vain tyytyvät kohtaloonsa.. Kyllä kannattaisi pistää ko. kampaaja uudelleenkoulutukseen ettei pääse toistamaan virheitään. Onneksi sinulla oli hyvä paikka jonne palata.

    Skirty: Hahhahaha! Mahtavia kommentteja! "Mä nyt leikkasin vaan ton vasemman puolen kun sä et sanontu että haluat hiuksia leikattavan koko alueelta" Hahahahah!!

    wikke: Noista edellispostauksen housuista... Mun mielestä ne taas näyttää sulla paremmilta kuin mulla.. :) Sulle sopii pitkiin sääriin mikä vaan, mä näytän niin persevältä että hirvittää. :)

    Ilona: Heh, juu, tuolla kyllä tunsi itsensä niin halutuksi asiakkaaksi että! Noh, eipä tartte toiste mennä..

    Miina: Dynastia on ihana paikka ja Henkka tuntui todella osaavalta ja oli kaiken lisäksi tosi mukava. Ihana kuulla että olet löytänyt hyvän paikan jossa ei todellakaan käy vastaavia mokia.

    Salka: Joo, mäkin koin sen niin että mulle vittuiltiin siitä että käyn liian harvoin kampaajalla. Jes mikä palvelu! Omat hiukseni ovat kuitenkin niin lähellä tuota tummaa väriä että värjäysten välillä saattaa usein mennä luvattoman kauan. Mutta ei silti saisi vittuilla, oma on pääni ja mä sen tyvikasvun kanssa elän ihan sovussa. :)

    Nelliina: Sanos muuta. Mä läksin "valituskeikalta" nauraen sillä olin niin puulla päähän lyöty paikan asiakaspalveluhenkisen ihmisen käytöksestä. :)

    VastaaPoista
  17. Uskomaton juttu. Ei nyt ihan heti tule mieleen selittää parturille, että haluan sitten neljän sentin tyvivärin, en kahden sentin. =)

    VastaaPoista
  18. Kaisu: Heh, samaa mieltä, mutta nähtävästi olin tällä kertaa väärässä.. ;)

    VastaaPoista
  19. No jopas oli harvinaisen typerä parturi. Vaikka asiakas onkin kuningas niin kyllä sitä silti saa ajatellakin välillä. Mutta ilmeisesti aina mahtuu joukkoon joku joka ottaa kaiken vähän liian kirjaimellisesti. No onneksi voi äänestää jaloillaan ja mennä muualle.
    Omalle kohdalle ei juuri koskaan ole sattunut aivan täysin pilalle mennyttä tai muuten epäonnistunutta parturikokemusta. Ainut kerta taisi olla kun olin joku 17-v kun parturi ei suostunut leikkaamaan hiuksiani siihen pituuteen kuin olisin halunnut. Noh, siitä on kuitenkin aikaa yli 20 vuotta =)

    VastaaPoista
  20. Aivan älytöntä asiakaspalvelua! Jos tosiaan tyvikasvu saa olla vain kaksi senttiä, niin kyllähän kampaajan pitäisi vähintään mainita asiasta asiakkaalle ja tarkistaa onko hän varmasti haluamassa vain sen parin sentin värjäyksen ja vaalean raidan pään ympärille. Kuuluu kampaajan asiantuntemukseen että osaa selvittää asiakkaalta mitä hän tahtoo vaikkei ammattislangi tai ko. kampaamon standardit olisi hallussa. Melkein kannattaisi reklamoida vielä kampaamossa ylemmälle taholle (omistaja tms.) ja vaatia jotain hyvitystä. Kuluttajan oikeudet kunniaan. (Vaikka toisaalta tää on vaan taas tätä tulevan juristin idealismia oikeudenmukaisesta maailmasta :D)

    VastaaPoista
  21. Auri: Juuri kaltaisiasi juristeja tähän maahan tarvitaan! :) En usko että jaksan enää rähistä asiasta, värjäsin nimittäin juuri itse hiukseni kotona joten ei ole enää todistusaineistoa. Mutta ei ole kiva että ensin käy kampaajalla hakemassa värin ja sen jälkeen värjää kotona itse uudestaan.. Hitto! Onneksi on blogi jossa voi vuodattaa itseä kohdanneen vääryyden ja saada tsemppausta. :)

    VastaaPoista