sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Elämästä nautiskelua

tunnetila: onni, ilo ja kaikki muut tyytyväisyydestä kertovat jutut

Miten ihminen voi olla näin onnellinen vain siksi että ulkona on lämmintä ja aurinko paistaa? Koko Suomi on kuin joku toinen, täysin vieras maa, jossa ihmiset ovat iloisia, nauravaisia, tuntemattomille vastaantulijoille hymyillään ja jopa saatetaan jutella niitä näitä.

Olen viettänyt koko pitkän viikonlopun ulkona, kaupungilla päämäärättömästi harhaillen saadakseni nauttia auringosta
(keskusta-asumisen huonoja (tai hyviä) puolia kun parvekettakaan ei ole). Olen mm. syönyt lounasta Teatterin ja Strindbergin helteisillä terasseilla, nauttinut jäätelöä Senaatintorilla kirkon rappusilla ja juonut pinkkiä kuplivaa ystävän kanssa puistossa. Iltojen hieman viiletessä en ole malttanut silloinkaan lähteä kotiin, vaan olen jännittänyt Leijonien puolesta lähibaarin kisakatsomossa, herkutellut illallisella Farangissa ja katsonut KOMissa upean näytelmän nimeltä Odotus.

Myös ensimmäinen valtava rakko on ilmestynyt varpaaseen sandaalikauden korkkaamisen johdosta ja taisipa eilen olkapäätkin hieman kärähtää. Ja ikkunat on pesemättä ja valitettavasti, pesemättömistä ikkunoista huolimatta, pienimmätkin pölykoirat näkyvät paremmin auringon tunkeutuessa asunnon perimmäisiin nurkkiin. Siitä viis, elämä on hymyillyt leveimmällä hymyllään viimeiset kolme päivää ja taas ulkona näyttää aurinkoiselta. Taivaallista!

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

jakku Mango, huivi Burberry, toppi Conquer,
housut Hanna Saren/Seppälä, laukku 2 or +by YAT, sandaalit Naturalizer


Kun lähtee ulos aamupäivällä kello 11 ja palaa samalta reissulta kotiin yöllä kello 01.30 niin asun valinta saattaa tuntua hankalalta. Kuvien asulla olin liikenteessä muistaakseni perjantaina ja hyvin toimi! Varpaat ei hautuneet sandaaleissa eikä aurinko paahtanut polttavasti vaaleiden housujen läpi. Vaikka lämmintä oli reippaasti yli 20 en silti olisi pärjännyt vähemmällä. Jakkukin oli illalla tarpeellinen. Hämmästellen seurasin pikku pikku topeissaan ja mini mini shortseissaan kaupungilla pyöriviä tyttöjä. Itse uskallan luopua kaulahuivista heinäkuussa, jos silloinkaan. Vanhuus ei tule yksin...


Ps1. Olisiko joku viimeisimmässä blogimiitissä mukana ollut halukas luopumaan lahjaksi saamastamme Snön nahkarannekorusta? Täältä löytyisi sille uusi koti sopivaa korvausta vastaan.

Ps2. Puotipuksu mainostaa, että kuvassa päälläni olevaa Eagle Hunt toppia on nyt saatavilla muutamia kappaleita Puoti.fi:stä. Harvinaisen suora mainos, mutta menköön, näin hyvän sään kunniaksi!

8 kommenttia:

  1. Hyvännäköinen asukokonaisuus :)

    Suomi oli eilen Euroopan lämpimin maa :D Eipä tule kaukokaipuuta kun kotimaassa saa nauttia lähes trooppisesta säästä :)

    Ps. tulepas Lahteen nauttimaan kesäpäivästä, vien sinut kaupungin olohuoneeseen eli satamaan.

    VastaaPoista
  2. Heidi: Kiitti!! Ystäväni läksi perjantaina Amsterdamiin eikä siellä ole kuulema helteestä tietoakaan. Keväistä kyllä, mutta ei päästä Suomen hellelukemiin. Kerrankin näin päin!

    Ja kiitos kutsusta, tänään en ehdi junaan hypätä ja kalenteri on täynnä viikonloppuisin heinäkuuhun asti mutta heinä-elokuussa voisi ollakin kiva piipahtaa siellä joku kerta. Pistän ajatuksen hautumaan.

    VastaaPoista
  3. On muuten totta, että Suomi on näillä helteillä tosiaankin kuin toinen maa! Ja pelkästään positiivisella ja iloisella tavalla. :)

    Tosi kiva asukokonaisuus! :)

    VastaaPoista
  4. Näyttää tosi hyvältä! Noi housut on kivat, mutteivät pukisi tällaista pömppömahaa kuin minä. - Ja täällä toinen, joka ei ymmärrä sitä, että joku tarkenee ensimmäisen lämpimän tullessa jo minisissä hotpantseissä ja hihattomissa topeissa, mutta minähän olenkin jo puolessavälissä viidettäkymmentä, niin että mummokastia. Pidän pitkähihaista alkukesästä mukanani jo senkin takia, ettei kalkkilaivan kapteenin iho heti kärvähdä/mene aurinkoihottumalle.

    VastaaPoista
  5. Ei suorassa mainostamisessa ole mitään pahaa, jos sen tekee hyvästä syystä ;) Ihana asu!

    VastaaPoista
  6. Christina: Kiitos Christina! Helteet kyllä muuttavat ihmistä ainakin täällä pohjolassa missä aurinko näyttäytyy ihan liian harvoin. Tänään juoksulenkillä hölkkäsin puiston läpi, puisto oli täynnä ihmisiä. Yksi nurmikolla istujista alkoi hurrata ja huutaa "hop hop" kun juoksin ohi, kohta huutoihin liittyi muitakin ja juoksin puiston läpi kannustusten saattelemana. Heh, tuo oli kyllä super ahdistavaa eikä yhtään kivaa ja rentoa. Eli rajansa kaikella. :)

    Skirty: Kiitti Skirty! Minä taisin eilen jo kärtsähtää vitivalkoisine ihoineni ja tänään, aurinkorasvasta huolimatta, taisi käydä samoin. Eli kyllä, pitkähihaista kannattaisi pitää päällä mutta eilen ja tänään oli siihen ihan liian kuuma!! :)

    Sara: Kiitos Sara! Ja heh, kotimaista vaatealan yrittäjää kyllä täytyy suosia. :)

    VastaaPoista
  7. Tää on liian hyvää ollakseen totta, siis lämpö. Toivottavasti tää ei lopu koskaan.

    VastaaPoista
  8. Shandi: Samat toiveet täälläkin, kesä älä mene pois!! Pliis, jooko?

    VastaaPoista