tiistai 23. maaliskuuta 2010

Eilen, maanantaina

tunnetila: heikko alku

Lauantaina totesin että nyt on kevät. Sunnuntaina ulkona oli niin kova lumimyräkkä ettei eteensä nähnyt. Tästä suivaantuneena päätin, että kevättäni eivät "pienet" lumisateet siirrä sinne tai tänne vaan OMA KEVÄÄNI alkaa todellakin nyt, kun kerran niin olen päättänyt. Päätin, että tämän viikon aikana en pukeudu kertaakaan kokomustaan asuun vaan yritän löytää sitä kauan kaivattua kevättä myös vaatekaapistani.

"Väriä elämään (tai ainakin valkoista mustan rinnalle)"-viikko alkoi aika huonosti, sillä olin eilen aamuna jo pujahtamassa ulko-ovesta ulos kun tajusin, yllättäen, pukeutuneeni täysin mustaan asuun. Pikainen pyörähdys vaatekaapille ja tuloksena oli puuterinen neule muuten mustan asun päälle. Tästä se lähtee!


Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

silkkisekoiteneule H&M, mekko Chevignon Paris,
koru TitiMadame, saappaat Vagabond


Tämän päivän (siis tiistain) asun näette taas huomenna kun saan kuvattua sen työpäivän jälkeen. Melkein tekisi mieli luvata, että tällä viikolla tulette näkemään käytössä jo useamman vuoden käyttämättömänä kaapissa lojuneet vaaleansiniset farkut, mutta ennen käyttöönottoa tekisi mieli näyttää niille hieman kloritea. Ovat nimittäin muuten harvinaisen tylsän väriset. Saas nähdä mitä kaapista tämän viikon aikana löytyy!


Ps. Ilona heitti haasteen: kokonainen viikko ilman mustia vaatteita! No huh huh! Kuulostaa täysin mahdottomalta, mutta olen kuitenkin sen verran yllytyshullu että laitoin sivupalkkiin kyselyn jossa voit vaikuttaa tuleeko minulle kevään vaikein haasteviikko! Aikaa vastata on pääsiäiseen asti, pyhien jälkeen tartun toimeen jos tsemppaajia löytyy tarpeeksi. (Päätän itse mikä on tarpeeksi, mutta kymmenen tsemppaajaa ei tule tähän hulluuteen riittämään.) Siispä äänestämään ja tekemään elämästäni super vaikeaa! :)

9 kommenttia:

  1. Eilen aurinko paistoi niin valloittavasti, että annoin anteeksi sen sunnuntai-iltaisen lumimyrskyn. Munkin kevät on jo alkanut! En osaa enää pukeutua kokomustaan ;)

    VastaaPoista
  2. wikke: Mulle käy aina keväisin näin, haluan väriä elämään, mutta taas kesällä palaan ruotuun ja käytän helteilläkin mustaa. :)

    VastaaPoista
  3. Tämähän olisi sinulle hyvä viikkohaaste: ei yhtään mustaa :)

    Ja voisi olla melkoinen haaste kyllä itsellenkin... onneksi on edes keltainen keväthuivi!

    VastaaPoista
  4. Ilona: Apua, tuo olisi TODELLINEN haasteiden haaste! :D :D Pitäisköhän ottaa harkintaan..?

    VastaaPoista
  5. Kokonainen viikko ilman mustaa olis aika mahdoton, kun esim. mustat sukkahousut on niin perusvaate :S

    VastaaPoista
  6. Hei, tästä asusta tykkään todella. Tuo paita on ihana ja koru niin hurjan söpö!

    VastaaPoista
  7. Sara: Älä muuta sano Sara! Olen ihan kauhuissani sillä vaatekaappini koostuu pääasiassa mustista perusvaatteista joihin yhdistän silloin tällöin jotain muuta väriä. Mutta hei, onko sukkahousut vaate vai asuste?! ;) Pelisäännöt täytyy tehdä selväksi ennen koitosta jos siihen ryhdyn. Saapa nähdä..

    Little M: Voi kiitos Little M! Kerrankin onnistunut, nopeasti juuri lähtötilanteessa tehty päätös. :)

    VastaaPoista
  8. munkin pitäisi vaan ronskisti ottaa tuollainen oma henkinen kevät ja vaihtaa maiharit ja kokomusta kesämekkoon ja sandaaleihin. olis jo kyllä ihan aika. hemmetin talvi.

    VastaaPoista
  9. tiiti: Suosittelen! Koko tämän viikon on paistanut aurinko, johtuu sitten päätöksestäni tai ei.. ;)

    VastaaPoista