tiistai 19. tammikuuta 2010

Valuvaa ryhtiä

tunnetila: tyytyväisyys

Käyn hyvin harvoin vaate- tai edes ikkunaostoksilla KappAhlissa. Alkusyksystä olin kaupungilla äitini kanssa ja piipahdus KappAhliin sai minut hyvälle tuulelle. Liikkeessä oli paljon kivoja, trendikkäitä, jopa ennakkoluulottomia syysuutuuksia. Pidin kovasti sovittamastani pitkästä liivistä, mutta kun en välttämättä sitä tarvinnut niin jätin ostamatta. Liivi jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni ja jo kerran näiden alennusmyyntien aikana luulin löytäneeni sen uudelleen ja ostinkin sen heti.

Kotona liiviä sovitellessani minulle tuli outo olo. Aivan kuin liivi johon syksyllä ihastuin olisi ollut jotenkin erilainen... Muistikuvani liivistä oli erilainen, mutta kun KappAhlista ei löytynyt toista pitkää liiviä ajattelin mieleni tehneen minulle kepposen. Noh, sovittelujen jälkeen palautin liivin, sillä se ei lopulta ollutkaan niin kiva mitä muistelin. Harmitti.

Pitkä ja liehuvahelmainen liivi kummitteli palautuksesta huolimatta edelleen mielessäni ja viime viikonloppuna oli ihan pakko käydä penkomassa KappAhlin ale-rekit läpi vielä kerran. Ja voi jestas, käteeni sattui yksi kappale liiviä johon alkusyksystä ihastuin. Liivi muistutti kaukaisesti sisartaan jonka jo ostin ja palautin, mutta tämä liivi oli paljon parempi!

Image and video hosting by TinyPic

tunika FilippaK, liivi KappAhl,
housut Lindex, bikerit Noel Fun

Pesussa mekosta tunikaksi muuttunut FilippaK:n yläosa on jäänyt kutistumisen jälkeen vähemmälle käytölle, tai päässyt mukaan asuihin vain jakkujen alla. Mekon hauskin osa on kuitenkin lampaanlapahihat, joten mekon "juttu" on jäänyt jakkujen alla piiloon. Pehmeästi laskeutuva liivi peittää mekon venähtäneimmät kohdat mutta paljastaa hihat hauskoina yksityiskohtina. Musta liivi tuo lisäksi hurjasti skarppiutta ja ryhtiä, valuvaa ryhtiä, vaalealle vaatteelle. Ja mikä parasta, en ole vielä löytänyt kaapistani sellaista vaatetta johon pitkä liivi ei sopisi.

Vahva tunne siitä, että jo kertaalleen ostamani liivi ei ollut "se oikea", sai minut palaamaan vielä kerran liikkeeseen ja olen nyt hirvittävän tyytyväinen! Liivi näyttää kivalle niin raitapaitani kuin neuleidenkin kanssa, suunnittelenpa jopa sen ympärille kesäistä asua joka sisältää ruttuvartiset saappaat ja kukkamekon. Odottakaa vain!

14 kommenttia:

  1. Hyvä että maltoit palauttaa sen vähän väärän ja odottaa sitä oikeaa! Mullakin jää joskus kummittelemaan jotkut jutut päähän ja sit jossain vaiheessa tuntuu siltä, että nyt kiireellä pitää hakea omansa pois kun ajatus on kypsä. Olen itsekin vähän etsinyt jotain tuon tyylistä tunikoiden kaveriksi, mutten ole törmännyt sopivaan.

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvälle näyttää liivi:) Alkoi tehdä mieli hankkia itsellenikin tuollainen liivi, joka sopii kaiken kanssa:)

    VastaaPoista
  3. lörttöliivi on hienoutta! ja vielä parempi, jos se oli spartalaiseen itsekuriin perustuvan kärsivällisen odotuksen tuloksena tehty alelöytö! mä odottelen kanssa sitä kukkamekkoversiota mielenkiinnolla :)

    VastaaPoista
  4. Eikä, toi on hieno ja jotain tuon tyylistä olenkin etsinyt jo tovin! Hmm, ehkä sitä täytyisi vääntää itsensä sinne aleihin ( joista olen btw lupaukseni mukaisesti pysytellyt poissa, lukuunottamatta muutamaa oleellista kosmetiikkaostosta :D )

    VastaaPoista
  5. Hieno! Käyn nykyään sun blogissa iphonella että näkisin kuvat ja en jaksa kirjautua. Tuontyylisyä liiviä yritin silloin sun kans tilata sieltä oakilta, mutta onneks olen löytänyt korvaavan (tai parikin) paljon edullisemmin. Mä en oi kyllä ihan varma onko kyseessä ees samantyylinen liivi koska nääntyvät kuvan niin pienenä :D mutta hyvältä näyttää! Kiva että löysit sen.

    VastaaPoista
  6. Auri: Joo, onneksi sen ensimmäisen kanssa tuli tunne ettei se ollutkaan "the liivi". Toivottavasti löydät omasi, tällä saa vanhoista vaatteista ihan uuden oloisia.

    Hilja: Kiitos! Olen yrittänyt käyttää perinteisempiä liivejä mutta jotenkin mulle tulee niissä liian miehekäs olo. Tästä tulee paljon paremmat fiilikset.

    Prefecta: Jep, kukkamekon. ;) Mä jopa askartelin yhtä sellaista pari viikkoa sitten.. Hmm...

    tiiti: Kiitos Tiituska! ;) Voin heti tänä iltana testata yhtä kukkamekkoviritelmää ja jos on kelpo niin laitan kuvan. Huijui!

    Salka: Hienoa ale-boikotointia! Mutta nyt, alen loppurysäykseen kannattaa ehkä kuitenkin mennä. Tämä liivikin oli ensin -50% ja nyt loppurysäyksessä siitä vielä puolet! (Eli lähes ilmainen.)

    wikke: Kiitti! Tämä on kyllä mun muistaakseni ihan erilainen mitä se epäonnistuneessa tilauksessa ollut, mutta samaa henkeä toki löytyy. Ja kiitti, ilahduin itsekin tosi paljon kun metsästys vihdoin palkittiin.

    VastaaPoista
  7. huoh, sä olet aina niin tyylikäs:) ja anteeksi, että me mun avecin kanssa vaan kadottiin pöydästä teatterissa. meillä on tosi pahata tapa eksyä matkan varrella:) oli kuitenkin mahtavaa tavata ja risteilyllä nähään taas:)

    VastaaPoista
  8. Jonna: Voi kiitos Jonna, olet kiltti! Oli kyllä tosi kiva taas nähdä pitkästä aikaa ja höpötellä kunnolla. Terkkuja myös Reeselle. ;) Laivalla lisää!

    VastaaPoista
  9. Tämäkin tahtoo lörttäliivin!:) Rakastan kaikkea valuvaa ja löysää, kohta ei vaatekaapista muuta löydykkään. :)

    Ensi viikolla nähdään!

    VastaaPoista
  10. Check this profile http://charmedlife-nina.blogspot.com/ Something familiar... :D

    VastaaPoista
  11. Kiva asu. Mua pikkasen kadehdituttaa tällä hetkellä, kun katselen noita sun bikereita. Mulla oli jo kädessä DKNY bikerit Tukholmassa, mutta jätin ne kauppaan kun niissä oli nahkapohja!!!???

    VastaaPoista
  12. Olen kanssa viime viikkoon asti onnistunut välttelemään KappAhlia jo useita vuosia. Mutta viime kauppareissulla piipahdin kauppaan ja pitkän putiikkikierroksen tehtyäni totesin parasta antia olleen KappAhlissa.

    Entisen suosikkikauppani Lindexin ovella meinasi taas tulla oksennus sen kaiken meloninvärin ja 80-luvun vaaleiden farkkukankaiden edessä.

    VastaaPoista
  13. Anna-Maria: Lörttövaatteet on kyllä ihania. Ja tän liivin kanssa ne ei näytä "liian" lörtöille. :) Kivaa, pian nähdään!

    Anonyymi: Hmmm, interesting.. ;)

    Noora: Kiitti Noora! No voi vitsi, totta kai sun olisi pitänyt ostaa ne ja viedä suoraan suutarille ennen käyttöönottoa. Suutari tekee hyvät pohjat kelille kuin kelille. Tai ainakin lähes.. :)

    Anonyymi: Lindexistä on kyllä tullut aika överimuotipaikka. Mutta on kiva, että esim. Lindexistä, KappAhlista ja muistakin liikkeistä joissa ei usein asioi voi tehdä löytöjä. "Uudet" kaupat piristää kummasti shoppailureissuja!

    VastaaPoista