keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Totuttelua

tunnetila: totuttelu

Pääsiäisreissulla päivitin blogiani äitini uudella läppärillä. Näin blogini täysin uusin silmin uuden koneen erilaiselta näytöltä: blogini muodostui pienestä vaaleasta alueesta jossa olivat kirjoitukset ja kuvat, sekä valtavista musta-harmaista raidoista valkoisen kirjoituskentän molemmin puolin. Oma kannettavani on jo useamman vuoden palvellut rousku ja näytön asetukset ovat aivan erilaiset. Omalla koneellani mustat kapeat (!) reunukset vain ryhdittivät sivua kivasti. Äitini koneen näytöllä minua kohdanneesta näystä pillastuneena poistin blogini tumman taustan. Toivottavasti valkoinen raikastaa tunnelmaa ja ahtaus poistuu. Eiköhän tähän uuteen ilmeeseen vähitellen totu... Vai mitä sanotte, palautanko sivulle vanhan taustan vai pidetäänkö näin?

Päiväohjelmassani on myös jotain muuta totuteltavaa. Päätin opetella jakun käyttöä töissä pienin askelin. Ennen kun uskaltaudun työpaikalle harmaassa jakussani harjoittelen muutaman kerran rennommalla versiolla. Viimeksi kun kävin jouluna vanhempieni luona löysin alennusmyynneistä jakun, johon kiinnitin ensin huomiota ajatellen sen olevan k-a-m-a-l-a. Jostain kumman syystä vetäisin jakun kuitenkin päälleni ja siitä yllättäen kassan kautta kotiin. Jakku löytyi Seppälästä ja on kahisevaa, hieman tuulipukukangasta paksumpaa materiaalia ja siinä on mielestäni upea kaulus. Hihat ylettyvät kyynärpään alle ja helma on lyhyt ja pussimainen.


Mallailin käyttämättä jäänyttä kahisevaa jakkua päälleni samoissa vaatesulkeisissa joissa testasin harmaan jakun käytettävyyttä. Yllätyksekseni tykkäsin myös tästä jakusta porkkanahousujen kaverina. Tämä jakku on niin rento, että päätin harjoitella elämää jakun kanssa ensin näin epävirallisemmin. Alla olevassa asussa olin siis eilen töissä. Jakun alla oli lisälämmittäjänä valkoinen t-paita jonka helma välillä vilahteli lyhyen jakun alta. Viihdyin vaatteissa yllättävän hyvin ja sain jopa kehuja työkavereiltani! Kappas! Tällä innolla voin käyttää kahinajakkua toistekin.


Olen nyt yllättävän innostunut näistä jakuista. Näinköhän minusta on tulossa jakkuihminen vai olenko nyt ottamassa vakavan askeleen kohti aikuisuutta? Jakut tosin taitavat olla tällä hetkellä hyvin muodikkaita hieman rennommin yhdisteltynä, eli ehkäpä olen vain tietämättäni ottanut vaikutteita ympäröivästä maailmasta ja onnekseni löysin juuri tarkoitukseen sopivan jakun kaapistani. Ja toisen kaupasta pilkkahintaan!

12 kommenttia:

  1. Pidä tausta näin! Myös mun kannettavalla rouskulla tää on ollut vähän turhan tumma, tai reunat vieneet liikaa huomiota kuvista.

    Jakut kannattaa ottaa omakseen, niin paljon ryhtiä pitäjä itse ja asu niistä saa. Mä en oikein ymmärrä, miksi "jakulla" on niin paha kaiku nykyään ja naiset tuntuvat välttelevän niitä osoittaakseen vimmaisesti että "mää en oo mikään ankee jakkupukunainen", parempi skarppi hyvämateriaalinen jakku kuin ainaiset ah niin "mukavat" neuletakit. Ainakin välillä.

    VastaaPoista
  2. Mulla vanha tausta näkyi ihan hyvin ja jotenkin musta se oli enemmän sun tyylinen kuin tämä uusi valkoinen. Se kun on niin...valkoinen.

    Myös mulla on ollut jakkukammo, mutta kaivoin vaatehuoneen perältä punaisen jakkuni, joka ei ole niin jakkumainen ja se tuntuikin oikein hyvältä.

    VastaaPoista
  3. Ja kommentoin vielä toisen kerran eli mäkin aikanaan kyllästyin omassa blogissa värilliseen taustaan ja selkeyttääkseni ajatuksiani vaihdoin valkoisen taustan. Aluksi se tuntui oudolta, mutta nyt taas en muuta haluaisikaan. Jotenkin tuntuu siltä, että valkoisella taustalla kaikki muu erottuu paremmin. Eli enköhän mä tähän totu sunkin blogissa ;D

    (ai minäkö muutosvastarintainen)

    VastaaPoista
  4. Nyt on kyllä tosi vaalea tausta... ehkä jotain muuta siihen?? Tuokin jakku on kiva! Sinulle tuollaiset tosiaan sopivat erinomaisesti:-) ja nuo kengät ja housutkin!!!

    VastaaPoista
  5. Sugar Kane: Jakkuun pukeutuneena todellakin jopa seisoo ryhdikkäämmin kuin mukavuusneuletakki päällä. Toisaalta ehkäpä juuri siitä tulee sitten tuo jäykistelyfiilis... Mutta yritän nyt opetella käyttämään kaapista löytyviä jakkuja, niitä on nimittäin yllättävän monta!

    Shandi: Okei, kaksi mielipidettä blogin ulkoasusta jotka ovat toisiaan vastaan... Kiva. :) Mutta on tämä jotenkin platku näin pelkkänä valkoisena.. (Mullakin havaittavissa pientä muutosvastarintaa..)

    Anonyymi: Kiitos! Ja samaa mieltä, blogi vaatisi taustalle kyllä jotain ryhtiä. Mutta vitsit kun mä en osaa tehdä mitään hauskaa tällä koneella...

    VastaaPoista
  6. Jakku näyttää tosi kivalle! Itsekin innostuin viime kesänä jakuista. ;)

    VastaaPoista
  7. J: Oi, sinä olit viime kesänä jo edellä muotia! :)

    Btw. nyt ryhditin sivua laittamalla vanhat taustat mutta leveämmälle. Näin kuvat ja teksti saavat lisätilaa. Olisko nyt sopiva..?

    VastaaPoista
  8. mulla on jotenkin vaikeaa pitää jakkua tälleen välikautena, kun siinä päällä pitäisi kuitenkin pitää ulkona ihan oikeaa takkia. kaksi takkia päällekkäin tuntuu jotenkin klohmolta (kyllä, tämäkin voi olla ongelma :D)

    VastaaPoista
  9. Mun täytyy myöntää etten edes huomannut mitään eroa :D

    VastaaPoista
  10. Tiiti: Tuo on minullekin ongelma. Ennen minkään takkini alle ei edes mahtunut jakkua mutta nyt mahtuu kun ostin vilasta villakangassäkin. :)

    Rva Herttainen: Hyvä! Sitten viimeisin muutos on onnistunut jos muutosta ei edes huomaa! :) (Et tainnut nähdä tätä ihan blancona.)

    VastaaPoista
  11. Hei mä en ees tajunnut mitään eroa ennen kuin luin! :D Mutta tosi hyvä näin, jotenkin laadukkaampi ilme kuin vanhassa, jossa se kapea palsta tuntui vähän turhankin pikkuiselta...

    VastaaPoista
  12. Anonyymi: Hienoa! Muutos, jota ei paljon huomaa mutta josta tulee tilavampi ja laadukkaampi fiilis. Kiitos sinulle, mahtavaa!

    VastaaPoista