lauantai 21. maaliskuuta 2009

Kolme plus yksi

tunnetila: pakko ostaa kun halvalla saa

Forumin Hintasirkus, Itiksen Hinnat Kuutamolla, Sokoksen 3+1 päivää, Hullut Päivät.. Taas on saatu joulunjälkeisalennusmyynnit pois alta, tavallista arkea on eletty noin kuukauden päivät ja jälleen on kulutushysteria äärimmillään. Vuodessa ei nykyään ole kovinkaan monta sellaista kuukautta jolloin tarjolla olisi pelkästään normaalihintaista ostettavaa. Helmikuu on ennen ollut ale-vapaa kuukausi mutta suurimmat liikkeet ovat silloinkin houkutelleet ihmisiä ostoksille tarjoamalla muutaman kympin etuseteleitä. Nykyään alet jatkuvat joissakin paikoissa helmikuulle asti. Nyt kuitenkin joulunjälkeisalet on ohi ja kulutushysteriaa lietsotaan paikassa jos toisessakin teemapäiviksi koottujen alemyyntien avulla. Ja mikäs siinä, ihmisiä kaikkiin alennusmyynteihin tuntuu riittävän.

Vietin perjantaina leppoisaa vapaapäivää käyden kampaajalla, manikyyrissä, herkullisella lounaalla ja kierrellen kaupungilla. Tungoksesta huolimatta piipahdin Sokoksen hintahulinoissa. Kyllästyin tungokseen jo alakerran kosmetiikkaosastoa kiertäessäni enkä sitten lähtenyt ryntäilemään muihin kerroksiin. Alakerrasta tarttui kuitenkin mukan pari tarpeellista ostosta.


Skin Doctorsin Zit Zapper -täsmähoitopuikko näppylöille. Tiedättehän sen valtavan finnin joka ilmestyy 100% varmuudella leukaan kun seuraavana päivänä on tulossa tärkeä meno ja täytyisi olla edustavimmillaan. Tämä puikko on tarkoitettu nujertamaan juuri ne suurimmat ja ärsyttävimmät finnit ja paukamat jotka yrittävät tulla pilaamaan juhlasi, tai ainakin huolitellun ulkonäkösi. En ole itse kokeillut tuotetta aiemmin, mutta olen kuullut siitä pelkästään hyvää. Nyt kun puikon sai huomattavasti normaalihintaa edullisemmin niin pakkohan sitä on testata. Tuote siis lupaa käyttöohjeessaan nujertaa finnin kahdella käyttökerralla: laita tuotetta finniin illalla ennen nukkumaanmenoa ja seuraavan kerran aamulla. Näin finnin pitäisi olla parantunut.

Pääsin testaamaan tuotetta heti eilen illalla kun innostuin kasvojen puhdistuksen yhteydessä vähän tutkiskelemaan leukaani liian tarkkaan ja sain aikaan lähes alkavan vahingon... Tänä iltana on kaverin synttärikemut eikä finni ole synttäreillä mukava ystävä. Laitoin ihonhoidon päätteeksi Zit Zapperia punoittavaan kohtaan ja sitten nukkumaan. Herättyäni tänä aamuna hiivin epäillen kylppärin peilin eteen. Kas, eilen aluillaan olleesta näpystä ei ollut jälkeäkään! Tiedä sitten miten tuote toimii sille päiviä salassa kypsyneelle jättifinnille, mutta itseaiheutetuille tuhoille tuote toimii. Hyvä ostos!


Toinen tarpeellinen hankinta oli L'occitanen mantelikuorintavoide ja -vartalovoide. Taivaallisen tuoksunsa ja tehokkuutensa lisäksi tuotteilla on kiinteyttävä vaikutus. Pakko siis ostaa kun halvalla saa! Näitä tuotteita olen käyttänyt aiemminkin ja voin suositella kaikille. Tarjouksessa olleet purkit ovat valitettavasti aika pieniä eivätkä kestä päivittäisessä käytössä montakaan viikkoa, mutta bonuksena muistettakoon, että L'occitanen tuotteet löytyvät Animalian listalta. Päädyin mm. siksi näihin enkä alennuksella myytyihin jättikokoisiin tuotepakkauksiin muilta tuotemerkeiltä.

Siinäpä tämänkertaiset ostokseni 3+1 päiviltä. Hyvin maltillista ja järkevää, sanoisin. Seuraavaksi odotettavissa Hullut Päivät ja keltainen katalogi. Mahtavaa päästä taas selaamaan kuvastoa ja ympyröimään sieltä kaikki tuotteet joita täytyy minäkin päivänä käydä Stockalta katsomassa. Jos totta puhutaan niin parasta Hulluissa Päivissä on juuri tuo katalogi, ympyröinti ja tuotteiden listaus. Itse tungos tavaratalossa vie nopeasti mehut ja shoppailuinnon, mutta neljän päivän koitokseen valmistautuminen on ihan huippua!

3 kommenttia:

  1. Hmm, voikohan tuota Zit Zapperia käyttää koko naamalle ja jatkuvasti? Tuntuu että teini-ikä ei helpota ollenkaan vaan naama kukkii jatkuvasti kipeitä ja isoja paukamia.... Hjälp!

    VastaaPoista
  2. Hitto kun ne näpyr ruliskin edellisena iltana, mutta kun ne tulee aina tärkeän päivän aamuna... Mutta ehkä tuo auttaa siihenkin, mene ja tiedä.

    VastaaPoista
  3. Rhia: Heh, luulen ettei tätä kannata kauheesti läträtä. Pelkkä tuotteen tuoksu on nimittäin jo niin "tiukkaa settii" että tulisi varmaan humalaan jos tätä tököttiä laittaisi koko naamaan. :) Mutta ostapa tällanen oikeesti, mä toivon että tämä auttaisi juuri niihin kipeisiin paukamiin.

    Shandi: Mulla ainakin tuo eka kokeilu oli niin positiivinen että uskon tämän auttavan lähes mihin vaan. Toivottavasti ensivaikutelma pitää paikkansa. Ilmoitan jos tulen tosiin tuloksiin.

    VastaaPoista